Minä olen nauranut jo viikkoja hysteerisesti, tuntenut itseni hirvittävän onnelliseksi ja itkenyt sitten. Itkeminen helpottaa, mutta se on hiukan erikoista. Lakkasin kynteni mustiksi ja menin eilen Belgia-Suomi-otteluun. Kiljuin ääneni pois, ja rakastuin vihdoinkin Poikaan. Tunsin itseni ensimmäistä kertaa koskaan aivan täydelliseksi.

En mennyt jalkapallotreeneihin, koska minua ei huvittanut. Söin väriaineita sisältäviä hedelmäkarkkeja sallittua suuremman määrän (kyllä, ennen kahtatoista aamulla), mutta en jaksaisi välittää, koska välittäminen tekee vain surulliseksi.

Me lähdemme keskiviikkona luokkaretkelle Lontooseen ja minusta tuntuu, että olen kuolematon. Elämä on ihmeellistä.